Pelkoa ja konformismia: psykologisia havaintoja koronapandemian ajalta

Pelkoa ja konformismia: psykologisia havaintoja koronapandemian ajalta

Koronapandemia ja kuluneet reilut kaksi vuotta ovat vaikuttaneet meidän kaikkien elämään. Vaikka jokainen on kokenut ja nähnyt tilanteen itsensä tai läheisensä kautta, on yhteiskunnassamme paljon myös yhteisesti jaettua ja koettua. Olemme joutuneet kohtaamaan valtavaa epävarmuutta, haastavia tilanteita ja tunteita, mutta ehkä myös oppineet jotain tärkeää elämästä, toisista ihmisistä ja itsestämme. Arvomme, sen näkeminen mikä elämässä on lopulta tärkeää, on saattanut myös kirkastua.

Pyrimme tällä kirjoituksella hahmottamaan niin itsellemme kuin muillekin, mitkä psykologiset tekijät voivat olla selittämässä niitä ilmiöitä, joihin olemme korona-ajan pitkittyessä törmänneet. Tässä tekstissä pohdimme pelon merkitystä ja syntymistä pandemia-aikana, pelon vaikutuksia tiedonkäsittelyyn ja stressin pitkittymiseen, sekä näiden vaikutuksia yhteiskuntaan ja yksilöihin. Pandemia-aika on nostanut esille myös joitakin sosiaalipsykologisesti mielenkiintoisia ilmiöitä, kuten konformismia ja mielipideilmaston tiukentumista, joita pyrimme tässä tekstissä tarkastelemaan. Konformismilla tässä tarkoitetaan yksilöiden osin tiedostamatonta mukautumista enemmistön mielipiteeseen, käyttäytymiseen ja arvoihin. Näillä ilmiöillä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia mm. siihen, miten suhtaudumme toisiimme. On ensiarvoisen tärkeää pysähtyä sen äärelle, mitä voimme oppia niin yksilöinä kuin yhteiskuntana korona-ajan ilmiöistä, ja mihin olisi tulevaisuudessa syytä kiinnittää huomiota myös psykologian ja mielenterveyden näkökulmasta vastaavissa kriisitilanteissa.

Miten pelko on muodostunut ja pitkittynyt?

Pandemian alussa vallitsi epätietoisuutta koronaviruksen aiheuttamasta sairastavuudesta ja kuolleisuudesta, jolloin oli varmasti perusteltua varautua pahimpaan. Keväällä 2020 valtaosa länsimaista ryhtyikin poikkeuksellisen voimakkaisiin rajoitustoimiin toiveena hidastaa viruksen leviämistä ja tällä tavoin suojata ihmisiä infektiolta ja sairastumiselta. Uhkaavien mielikuvien luomisella pyrittiin varmistamaan, että ihmiset toimivat ohjeiden mukaisesti. Tuolloin ei tietenkään voitu vielä tietää, miten pitkäkestoiseksi pandemia tulisi osoittautumaan, eikä voitu ottaa täysin huomioon pitkäkestoisen vaaraviestinnän ja rajoitustoimien mahdollisia haittoja. Uhka oli akuutti ja siihen piti nopeasti reagoida. Yhteiskunnan yksi merkittävimmistä tehtävistä onkin suojata ja turvata elämää, erityisesti heikoimmassa asemassa olevien.

Nyt kun pandemian alusta on jo kulunut yli kaksi vuotta, olemme yhteiskuntana viisaampia ja on mahdollista tarkastella rajoitustoimenpiteiden sekä koronapandemiaan liittyvän viestinnän hyötyjä ja haittoja. Henkiä on säästetty ja vakavia sairastumisia ehkäisty, mutta psykologeina koemme, että näin on tehty monen merkittävällä tavalla ihmisten hyvinvointiin liittyvän tekijän kustannuksella. Vain muutamia mainitaksemme: mm. ihmisten psyykkinen hyvinvointi ja sosiaalinen yhteenkuuluvuuden tunne ovat olleet viimeisten muutaman vuoden aikana erityisen kovilla [1,2,3] .

Näkymätön virus on ollut omiaan aiheuttamaan pelkoa, ahdistusta ja huolta. On ollut inhimillistä pelätä tartuntaa ja muiden tartuttamista, ja tuon pelon voi nähdä olleen lyhyellä tähtäimellä koko yhteisölle hyväksi: vältimme epävarmassa tilanteessa kontakteja, ja viruksen leviäminen Suomessa olikin verraten hidasta. Voimakkaat kielteisiksi koetut tunteet, kuten pelko ja ahdistus, eivät kuitenkaan ole omiaan tukemaan ihmisen ajattelutoimintoja, joiden ylläpitäminen koronapandemian kaltaisessa kriisitilanteessa kuitenkin olisi tärkeää. Pelko kapeuttaa tarkkaavuuttamme ja kyky järkiperäiseen päättelyyn vaikeutuu [4]. Ihmisen on luontaisesti vaikea hahmottaa todennäköisyyksiä sekä riskejä [5], ja helposti yliarvioimme pelottavan asian aiheuttamaa vaaraa [6]. Kiinnitimme psykologisesta näkökulmasta huomiota tapaan, jolla heti pandemian alkuvaiheessa kaikissa länsimaissa alettiin medioissa julkaista päivittäisiä koronakuolinlukuja, ilman kontekstualisointia. Tämä esittämistapa ei välttämättä ole ollut mielekäs, sillä sen perusteella on tavallisen ihmisen vaikea arvioida, onko lukumäärä pieni, keskimääräinen vai suuri. Vertailtaessa koronakuolemalukemia Suomessa v. 2019 vallinneeseen keskimääräiseen kuolleisuuteen (n. 150 kuollutta päivässä), ne eivät enää olleetkaan kovin poikkeuksellisia – eritoten kun valtaosa kuolleista oli Suomen keskimääräisen eliniän jo ohittaneita. Nyt jo tiedämmekin, että koronaan kuoli vuonna 2020 lopulta 558 henkeä, eikä ylikuolleisuutta esiintynyt [7]. Selvää on, että jokainen vakava sairastuminen ja kuolema on tragedia. On kuitenkin huomion arvoista, että reilusti koronavirusta enemmän ihmisiä sairastuu ja kuolee esimerkiksi verenkiertosairauksiin ja syöpiin, vaikka emme seuraakaan näiden kuolemien päivittäistä määrää [8].

Uutismediassa käytettiin myös järkyttävää kuvastoa. Pandemian alussa saatoimme nähdä kuvia Kiinassa kaduille kuolleista ihmisistä ja teho-osastolla hengityskoneissa makaavista potilaista sekä suojavaatteisiin pukeutuneista hoitajista. Koronainfektio alkoikin monen mielessä assosioitua vakavaan ja tehohoitoa vaativaan tautiin, mikä ymmärrettävästi lisäsi pelon kokemusta. Tiedämme kuitenkin, että perusterveillä alle 60-vuotiailla tehohoitoon joutumisen riski on ollut hyvin pieni jo pandemian alusta (ja riski nyt omikronin myötä edelleen pienentynyt). Lisätiedon karttuessa, ja itse asiassa jo keväällä 2020, oli saatu melko vakuuttavaa näyttöä siitä, että infektiokuolleisuus on huomattavasti pienempää kuin WHO:n alkuperäisissä arvioissa, ja että infektion vaarallisuus on hyvin voimakkaasti sidoksissa ikään ja monisairastavuuteen – terveille lapsille, nuorille ja työikäisille infektiokuolleisuus koronassa oli likimain influenssan tasoista [9, 10]. Lisäksi on huomionarvoista, että ne toimet joilla koronaa pyrittiin hillitsemään olivatkin omiaan  lisäämään sekä mielenterveysongelmia että vakavan covid-taudin fyysisiä riskitekijöitäkin (esim. lihavuus, liikkumattomuus) [11, 12]. Lisäksi tiedetään, että eristyksissä oleminen tutkitusti heikentää ihmisen immuunivastetta [13].

Pelko on syönyt turvallisuuden tunnettamme

Turvallisuuden tunne on yksi merkittävimmistä perustarpeistamme. Fyysinen turvassa olemisen kokemus pohjaa eloonjäämiseen – ihminen on evolutiivisesti virittynyt skannaamaan ympäristönsä uhkia. Turvattomuuteen tai turvan puutteeseen liittyy vahvasti pelko, joka onkin yksi keskeisimmistä perustunteistamme. Pelon tehtävänä on suojata ja turvata elämän jatkuminen. Se on eloonjäämisen kannalta oleellinen tunne ja hyödyllinen siis tilanteissa, joissa kohtaamme todellisia ulkoisia uhkia ja vaaroja. Pelko käynnistää monimutkaisen fysiologisen prosessin mielessämme, hermostossamme ja kehossamme. Se valpastuttaa aistimme ja auttaa meitä toimimaan alkukantaisen nopeasti ja tehokkaasti, jotta oma ja muiden koskemattomuus ja henki säilyisivät. Uhan edessä lamaannumme, taistelemme tai pakenemme. Nämä kehossa ja mielessä tapahtuvat prosessit ovat merkittävä ja tärkeä osa ihmisen biologiaa.

Yli kaksi vuotta on pitkä aika elää pelon ja turvattomuuden tunteiden kanssa. Useilla meistä pandemia-aika erilaisine uhkakuvineen ja rajoituksineen onkin johtanut pitkittyneeseen stressiin ja ollut siis merkittävä uhka perusturvallisuuden kokemukselle. Valitettavan moni on joutunut tässä ajassa olemaan huolissaan myös työstään ja toimeentulostaan erilaisten rajoitusten myötä. Pitkään jatkuessaan pelko, turvattomuuden kokemus ja stressi johtavat kehon ja mielen jatkuvaan hälytystilaan, jolloin ihminen alkaa usein tunnistaa uhkia sielläkin, missä niitä ei todellisuudessa ole, tai missä uhat ovat vähäisemmät kuin kuvittelemme. Kaikilta elämän mahdollisilta uhilta emme pysty suojautumaan. Elämään kuuluu aina myös sen hauras ja arvaamaton puoli, jota emme pysty loputtomasti kontrolloimaan. Pohdimmekin missä määrin olemme koronan kanssa pyrkineet kontrolloimaan sellaista, mikä ei ole kontrolloitavissa? Missä asioissa olemme tehneet ylilyöntejä? Ja minkälaista hintaa niistä maksetaan?

Ryhmään kuulumisen tarve ja konformismi

Turvallisuuden kokemuksen lisäksi yksi tärkeimmistä perustarpeistamme on kokemus siitä, että kuulumme joukkoon ja koemme yhteyttä toisiin –  ihminen on syvästi laumaeläin. Laumaeläiminä olemme riippuvaisia toisistamme. Jo ammoisina aikoina laumaan kuuluminen on suojellut ihmisen eloonjäämistä. Sisäinen tutkamme, uhkajärjestelmämme, skannaakin jatkuvasti sitä, mitä laumassamme eli ihmissuhteissamme ja vuorovaikutuksessa toisten kanssa tapahtuu. Sosiaalisesti ja psykologisesti ihminen voi kokea olevansa turvassa yhteisössään silloin, kun yhteenkuuluvuuden kokemus mahdollistuu – silloin ihminen voi liittyä toisiin, olla oma itsensä, kertoa tunteistaan ja esittää myös eriäviä mielipiteitä ilman, että tarvitsee pelätä yhteisöstä poissulkemista tai rangaistuksi tulemista. Pandemia-aikaa on syytä tarkastella kollektiivisena traumana, joka on rajoitustoimien myötä loukannut tätä perustarvettamme kuulua joukkoon sekä sekundaarisesti uhannut yhteyden kokemusta, tuottanut eristäytyneisyyttä ja luonut ristiriitoja ihmisten välille.

Siellä missä turvattomuus ja pelko pitkäkestoisesti asuvat, siellä on myös tarve ajatella samoin kuin muut, ja varmistaa siten laumaan pääseminen ja kuuluminen. Leimaaminen ja syyllistäminen saavat herkästi jalansijaa. Näkökulmat alkavat kapeutua ja ihmisten toiminta yhdenmukaistua. Kysymysten esittäminen, eriävien näkökulmien tai havaintojen ääneen sanominen ei ole enää psykologisesti turvallista. Syntyy kapeuttavaa konformismia. Sosiaalipsykologi Solomon Aschin koe osoitti jo 1950-luvulla miten paine ajatella samoin, erityisesti auktoriteettien läsnäollessa, on niin suuri, että se sumentaa oman järjenkäytön ja vääristää jopa suorat näköhavainnot [14, 15]. Sen lisäksi, että samoin ajatteleminen koetaan ryhmässä turvalliseksi, piilee siinä myös helppous: saatamme kokea turvallisempana ja vaivattomampana virran mukana kulkemisen. Konformismia on syytä tarkastella siis myös tieteen näkökulmasta. Tieteen syvimpänä olemuksenahan on sen itseään korjaava luonne, jolloin tieto jatkuvasti karttuu ja päivittyy. Tässä ajassa on perusteltua kysyä, kuinka paljon konformismi ja pelko ovat estäneet tarkastelemasta ja tutkimasta koronapandemian monisyisyyttä, oppimasta jotain uutta ja tärkeää.

Miten tästä eteenpäin?

Olemme eläneet koronapandemian sävyttämässä maailmassa nyt reilun kahden vuoden ajan. Voimavarojamme on todella kysytty ja kulutettu tänä aikana monin eri tavoin. Tämän artikkelin kirjoittamisen hetkellä elämme tilanteessa, jossa rajoituksia on purettu ja yhteiskunta on avautunut. Ihmiset ovat väsyneitä pandemiaan ja silloin on inhimillistä haluta siirtyä eteenpäin ja unohtaa meitä jo pitkään ja monella tapaa kuormittanut tilanne. Jotta voisimme oppia ja olla tulevaisuudessa viisaampia, on nyt tärkeää pysähtyä, katsoa, punnita, arvioida ja tehdä johtopäätöksiä tapahtuneesta tässä hetkessä ja tulevaisuutta ajatellen.

Pandemiatilanteessa pelon ja uhan kokemukset ovat inhimillisiä. Akuuttivaiheen suojautumisessa nopea reagointi ja jopa ylireagointi ovat ymmärrettäviä. Miten jatkossa varmistetaan, ettemme kuitenkaan juutu tiedonkäsittelyn kannalta liian kapeutuneeseen havainnointiin, jonka pohjalta on riski tehdä sellaisia toimenpiteitä, jotka aiheuttavat valtavasti inhimillistä haittaa ja kärsimystä? On myös perusteltua kysyä, olemmeko suojautuneet koronalta hinnalla, jota ei tultaisi toteuttamaan tai yleisesti hyväksymään minkään toisen sairauden kohdalla? Miten tulevaisuudessa voimme toteuttaa kriisiviestintää ja päätöksentekoa tavalla, joka suojelisi parhaan mahdollisuuden mukaan ihmisiä pitkäkestoiselta stressiltä sekä jumiutumiselta kapeutuneeseen havainnointiin ja päätöksentekoon?

Pitkittyneen stressin tiedetään olevan yhteydessä useisiin mielenterveyshäiriöihin ja fyysiseen terveyteen [16]. Stressaantuneena ja kuormittuneena koemme usein erinäisiä pelkoja ja huolia, jolloin kehon hälytystilan lisäksi myös mielen ajattelukoneisto käy ylikierroksilla. Tällöin tärkeää on havaita ja muistaa, että huoliajatukset voivat olla yliampuvia. Turvassa olemisen kokemusta voimme aktivoida  vahvistamalla yhteyttä itseemme ja toisiin ihmisiin. 

Rajoitustoimenpiteet oikein kohdennettuina auttavat suojautumaan, mutta voimakkaina ja pitkään jatkuessaan ne luovat riskin sille, että syntyy aivan uudenlaisia ja alkuperäistä uhkaa merkittävimpiä vaurioita [17]. Psykologeina näemme ensiarvoisen tärkeänä, että yhteiskunnan kriisitilanteissa toimenpiteissä sekä kriisiviestinnässä otetaan huomioon mielenterveyden näkökulma inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi ja turvallisuuden tunteen vahvistamiseksi. Yliampuvaa ja perusteetonta pelon tunteen lietsomista tulisi välttää, sillä se heikentää ihmisten kykyä kriittiseen ajatteluun ja voi aiheuttaa ihmisissä turhaa ahdistusta ja ylläpitää pitkittynyttä stressitilaa. 

Jatkossa on ensiarvoisen tärkeää ottaa huomioon pelon ja konformismin haitalliset vaikutukset päätöksentekoon, terveyteen ja psyykkiseen hyvinvointiin sekä sosiaaliseen yhteenkuuluvuuden tunteeseen.

Kirjoittanut
Järjenääni ry psykologi-ryhmä

Viitteitä:

1. Werner, A.M, ym. (2021). The impact of lockdown stress and loneliness during the COVID-19 pandemic on mental health among university students in Germany. Scientific Reports, 11, article number 22637.
2. Nanath, K., ym. (2022). Developing a mental health index using a machine learning approach: Assessing the impact of mobility and lockdown during the COVID-19 pandemic. Technological Forecasting and Social Changes, 178, https://doi.org/10.1016/j.techfore.2022.121560
3. Schiller, B. ym. (2021). Effects of the COVID-19 pandemic nationwide lockdown on mental health, environmental concern, and prejudice against other social groups. Environment and Behavior, 54, 516-537.
4. Pittig, A., Brand, M., Pawlikowski, M., & Alpers, G.W. (2014). The cost of fear: Avoidant decision making in a spider gambling task. Journal of Anxiety Disorders, 28, 326-334.
5. Kahneman, D. (2012). Ajattelu, nopeasti ja hitaasti. Terra Cognita, Helsinki.
6. Wake, S., Wormwood, J., & Satpute, A.B. (2019). The influence of fear on risk taking: a meta-analysis. Cognition and Emotion, 34, 1143-1159.
7. Tilastokeskus; https://www.tilastokeskus.fi/ajk/koronavirus/koronavirus-ajankohtaista-tilastotietoa/miten-vaikutukset-nakyvat-tilastoissa/koronavirus_kuolemansyyna
8. Tilastokeskus; https://www.stat.fi/til/ksyyt/2020/ksyyt_2020_2021-12-10_tie_001_fi.html
9. Ioannidis, John P A. (‎2021)‎. Infection fatality rate of COVID-19 inferred from seroprevalence data. Bulletin of the World Health Organization, 99 (‎1)‎, 19 – 33F. World Health Organization. http://dx.doi.org/10.2471/BLT.20.265892
10. Ioannidis, John P.A. ym (2020). Population-level COVID-19 mortality risk for non-elderly individuals overall and for non-elderly individuals without underlying diseases in pandemic epicenters. Environ Res, 188:109890. https://doi.org/10.1016/j.envres.2020.109890
11. Katsoulis, M. ym. (2021). Obesity during the COVID-19 pandemic: both cause of high risk and potential effect of lockdown? A population-based electronic health record study. Public Health, 191, 41-47.
12. Melamed, Selby & Taylor (2022). Mental health and obesity during the COVID-19 pandemic. Current Obesity Reports, https://doi.org/10.1007/s13679-021-00466-6
13. Cacioppo, J.T. ym. (2011). Social isolation. Annals of the New York Academy of Science, 1231, 17-22.
14. Asch, S. E. (1951). Effects of group pressure on the modification and distortion of judgments. In H. Guetzkow (Ed.), Groups, leadership and men (pp. 177-190). Pittsburgh, PA: Carnegie Press .
15. Hertz, N. & Wiese, E. (2018). Under pressure: Examining social conformity with computer and robot groups. Human Factors, 60(8), 1207-1218. https://doi.org/10.1177%2F0018720818788473
16. Blackburn, E. & Epel, E. (2018 ). Pitkän ja hyvän elämän biologia. Aula & Co, Helsinki
17. McBride, E., ym. (2021). The impact of COVID-19 on health behaviour, well-being, and long-term physical health. British Journal of Health Psychology, 26, 259-270.