Johdanto
Tieteellisen ja yhteiskunnallisen keskustelun rajaaminen on ongelmallista erityisesti siksi, että se tuottaa uusia ongelmia. Kognitiotieteet osoittavat, että jos ihmiset eivät altista itseään laajaan ja monimuotoiseen keskusteluun sekä tietoisesti haasta oman ajattelunsa perusteita, he joutuvat niin sanottujen vahvistusharhojen vangiksi. Tällaisten ajattelun vinoumien välttämiseksi on äärimmäisen tärkeää, että jokaiseen tieteelliseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun luodaan tilaa sille, että laaja kirjo eriäviä näkökantoja tulee kuulluksi rakentavassa ilmapiirissä.
Tieteellisen työn perustaksi tarvitsemme huolellista analyysia ja avointa pohdintaa niistä arvoista ja käytännöistä, joihin faktojen tulkinta ja arviointi pohjautuu. Yksi tieteen ja demokratian tärkeimmistä arvoista on se, että kompleksista ongelmanratkaisua yhteisössä ei jätetä yksinomaan yhden äänen, yhden henkilön tai pienen ryhmän varaan.
Avoimen ja demokraattisen yhteiskunnan perusarvoja ovat myös moniäänisyys, kuunteleminen, toisinajattelijoiden kunnioittaminen sekä avoin keskusteluilmapiiri, jossa tietoa arvioidaan monista näkökulmista. Tässä julkisen median rooli on keskeinen. Tutkimusten mukaan medialla on paljon valtaa suomalaisessa yhteiskunnassa, ja useimpien mielestä sen valta on viime aikoina edelleen kasvanut. Kuitenkin samaan aikaan arviot journalistisen median suoriutumisesta ovat tulleet yhä kriittisemmiksi. Erityisesti ovat heikentyneet arviot siitä, miten media on onnistunut edistämään ihmisten yhteenkuuluvuutta. Arvostelua on osoitettu sekä ristiriitaiseen tiedonvälitykseen että kansalaisten mielipiteiden vähäiseen huomioimiseen.
Moralisaatio
Julkisesta keskustelusta on puuttunut moraalisten ja eettisten kysymysten pohdinta erityisesti siitä näkökulmasta, miten moraalia ja etiikkaa voidaan käyttää paitsi hyvän rakentamisessa, myös tuhoavan vallan työkaluna. Maamme koronakeskustelu on ollut erityisesti herkkä moralisaatiolle, joka voidaan nähdä eräänä henkisen väkivallan muotona.
Tutkija Susanne Täuberin mukaan valtaa käytetään usein väärin juuri moralisaation kautta. Moralisaatio toimii siten, että yhteiskuntaan tuodaan uusia käyttäytymisnormeja. Uudet yhteiskunnalliset normit otetaan käyttöön määrittelemällä, mikä toiminta on hyvää ja mikä puolestaan huonoa. Ihminen myös määritellään hyväksi tai pahaksi riippuen siitä, miten hän suhtautuu uusiin normeihin. Luotu kahtiajako antaa moraalisen oikeuden stigmatisoida ja eristää ihmisiä, jotka on moraalisesti määritelty ”pahoiksi” tai yhteiskunnalle “haitalliseksi”.
Moralisoinnin viimeisin ja vakavin seuraus on se, että yhteiskunnan päättävät elimet, kuten lakien ja säädösten luojat sekä eri instituutioiden ja organisaatioiden johto, ryhtyvät päätöksentekoon, joka eristää ja syrjii niitä, jotka eivät seuraa tämän uuden moraalin luomia käytäntöperiaatteita hyväntekeväisyyden nimessä. Näin myös keskusteluilmapiiri muuttuu sellaiseksi, että ongelmista vaikeneminen on tapa pysyä ”hyvien” ihmisten joukossa. Moralisaatio johtaa siis paitsi sensuuriin, myös itsesensuuriin.
Yllä oleva kehitys on ollut näkyvissä koronapandemian aikana. Erityisesti median raportointi, mutta myös yleinen yhteiskunnallinen keskustelu, on ottanut selvän kannan siihen, että ainoa hyväksyttävä tapa käyttäytyä on suostua rajoituksiin, rokotuksiin ja muihin uudistetulla lainsäädännöllä oikeaksi määriteltyihin tekoihin. On luotu kuvaa, että ne, jotka vastustavat joitakin yllä mainituista seikoista, ovat vastuuttomia individualisteja tai tieteenvastaisia foliohattuja, jotka levittävät disinformaatiota ja tuhoavat yhteistä hyvää.
Journalistinen media ei ole onnistunut kovinkaan hyvin välittämään yleisölleen moniäänistä mediajulkisuutta. Vaihtoehtoisten näkemysten esittäminen moralisoinnin kautta yhteistä hyvää uhkaavina sekä yleistä turvallisuutta vaarantavina on todennäköisesti lisännyt epäluottamusta ja polarisaatiota kansalaisten välillä. Tämä on voinut johtaa yksiääniseen, yhden totuuden viestintäilmapiiriin, jota media on edelleen vahvistanut esittämällä vaihtoehtoiset näkemykset virheellisinä ja tieteen vastaisina.
Yhden totuuden pandemia
Keväällä 2020 alkoi ajanjakso, jolle on vaikea löytää vertailukohtaa Suomen lähihistoriassa. Lähes koko maailman huomio kiinnittyi koronavirukseen ja viruksen leviämistä alettiin rajoittaa kaikin mahdollisin keinoin – jopa poikkeustilalainsäädännön kautta yksilöiden perusoikeuksiin kajoamalla.
Myös sananvapautta on suitsittu pandemian ensi hetkistä asti ennennäkemättömän laajalti. Kriittisiä ääniä on vaiennettu disinformaation kitkemiseen vedoten eri sosiaalisen median kanavilla ja julkisilla keskustelufoorumeilla. Eri mieltä olevien ääntä ei ole päästetty kuuluviin keskeisissä medioissa, blogikirjoituksia on sensuroitu ja somepalveluissa on vaiennettu virallisista linjauksista poikkeavia näkemyksiä. Vaikka käsillä on asia, joka koskettaa laajasti koko yhteiskuntaa, aitoa dialogia pandemian hallinnasta ja rokotteista on kieltäydytty käymästä.
Julkisessa keskustelussa päättäjien ja virallisten asiantuntijoiden taholta on jatkuvasti viitattu vahvasti tieteeseen, ja rajoituksia ja rokotuksia on perusteltu tutkimustiedolla. Tieteenä on käsitelty kuitenkin vain tiettyjen osapuolten näkemystä, kun taas toisten, myös huipputason lääketieteen tutkijoiden, lääkärien ja virologien näkemys, on sivuutettu, sensuroitu ja lakaistu maton alle; huonommassa tapauksessa jopa patologisoitu ja politisoitu.
Kun tieteellisten näkemysten monipuolisuus oli eliminoitu, julistettiin, että “tiede” on pandemiasta ja sen hoitokeinoista yksimielinen. Erilaiset näkemykset poliittisella ja yhteiskunnallisella tasolla koskien sulkupolitiikkaa, rajoituksia, suosituksia ja pakkoja, leimattiin tieteellisen konsensuksen vastaisiksi eli jo lähtökohtaisesti epäkelvollisiksi keskustelun osapuolina. Jopa kysymykset, jotka koettiin valtavirtanarratiiville haastaviksi, suljettiin keskustelun ulkopuolelle. Ennen näkemättömiä olivat myös ne markkinoinnin, painostuksen ja pakkojen muodot, jolla väestöä velvoitettiin ja painostettiin uuden teknologian koronarokotteen ottamiseen.
Rokotteet olivat hätäluvalla käyttöönotettuja, eikä niiden pitkäaikaisvaikutuksista ollut käsitystä. Hälyttävintä asiassa oli se, ettei avointa julkista keskustelua suostuttu käymään pandemian hallinnasta, ja siitä, että valituilla toimilla on hinta. Pandemia-ajasta aiheutui laajoja taloudellisia menetyksiä, mutta myös henkisiä ja terveydellisiä ongelmia. Tulilinjalle joutuivat erityisesti sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaiset, joille asetettiin rokotevelvoite tartuntatautilain 48a pykälän väliaikaisella muutoksella.
Luottamuksen puutteesta levottomuuksiin
Toimintamalli on johtanut käytännössä siihen, että viranomaisten ja median linjauksista on tuotettu pandemian ajalle hyvin yhtenäinen ääni – eräänlainen yhden totuuden maailma. Mutta kuka omistaa totuuden ja miksi yhden totuuden maailma on vaarallisempaa kuin moni ymmärtääkään?
Sananvapauden rajoittaminen ei ole demokratiassa olankohautuksella kevyesti ohitettava asia. Yhden totuuden tarjoamisella nakerretaan paitsi demokraattisen järjestelmämme perustaa, myös yhteiskuntamme sosiaalisena liimana ja turvallisuuden rakentajana toimivaa luottamuksen ilmapiiriä. Asialla voi olla kauaskantoisia ja vakavia seurauksia.
Poliittisen johdon valitsema ja tiedotusvälineiden avulla toteutettu yhden totuuden varjeleminen ja vastakkaisten käsitysten vaientaminen on johtanut voimakkaaseen polarisaatioon, jossa kansa on jakautunut kahtia. Median tulkinnat ovat usein suorastaan yllyttäneet eri mieltä olevien leimaamiseen ja syyllistämiseen. Viranomaiset ovat olleet yhtä haluttomia käsittelemään eri mieltä olevien näkemyksiä tasavertaisina tulkintoina.
Eri mieltä olevat on siivottu julkisesta keskustelusta yhteiskunnalliseen marginaaliin. Epävarmuus tulevaisuudesta aiheuttaa kutenkin ihmisissä turvattomuuden tunnetta, mikä on heijastunut myös pandemian hallintaa vastustavissa joukkoliikkeissä. Laajat mielenilmaukset eri maissa ovat johtaneet siihen, että levottomuuksia pelkäävät valtaapitävät ovat kiristäneet otteitaan ja kohdistaneet mielenosoittajiin yhä rajumpia otteita. Ei tarvitse suunnata katsettaan Eurooppaa kauemmas kun jo näkee, miten yhteiskunnallisten levottomuuksien ja väkivallan kierre synnytetään.
Kuka määrittelee oikean tiedon?
Misinformaatiolla tarkoitetaan yleensä tahattomasti levitettyä väärää tai virheellistä informaatiota, kun taas disinformatiolla tarkoitetaan tahallisesti vääristeltyä tietoa tai tiedottamista.
Ensimmäiset linjaukset siitä, miten pandemiaan liittyvää puhetta tulisi rajoittaa, lähtivät liikkeelle helmikuussa 2020, kun WHO:n ja internet-jättien edustajat neuvottelivat siitä, miten misinformaatiota karsittaisiin verkosta. Ajankohta oli jo ennen varsinaista pandemian julistusta, joten misinformaatiota ei siinä vaiheessa olisi pitänyt olla ainakaan globaaliksi ongelmaksi saakka.
Tämän jälkeen pandemian hallintaan, rokotteisiin ja hoitoihin liittyvää tietoon pääsyn rajoittamista ja sensuuria syvennetty monilla kansainvälisillä ja kansallisilla hankkeilla ja toimilla vedoten misinformaation ja disinformaation karsintaan. Eräs rokotteita koskevan disinformaation hallitsemiseksi muodostettu verkosto on Trusted Initiative Network, joka on julkisesti ilmaissut tavoitteekseen koronaan liittyvää valetietoa vastaan taistelemisen.
Misinformaatio verkossa on todellinen ongelma. Se, kuinka misinformaatio määritellään, on kuitenkin oleellinen asia. Yhden totuuden maailma koronasta on käytännössä muodostettu yksinomaan WHO:n toimesta ja sidottu tiukasti WHO:n ja viranomaisten linjauksiin. Tällä perusteella tehty tiedon rajoittaminen ei perustu fakta- eikä tutkimustietoon, vaan se toimii auktoriteettiperusteisena sensuurina.
Sensuuri näkyy käytännössä internet-palveluissa vain tiettyihin viranomaislähteisiin ohjaavina linkkeinä tai selkeinä rajoituksina muiden kuin edellä mainittujen viranomaistahojen tarjoaman informaation osalta. Misinformaation tuottajiksi katsottujen toimijoiden tilejä on voitu sulkea tai häivyttää heidän näkyvyyttään palvelussa. Googlen hakupalveluun on yhdistetty laajalti niin sanottua faktantarkistusta, jonka takana on eri toimijoita. Lopputulokset ovat varsin kyseenalaisia. Tähän mennessä on käynyt ilmi muun muassa se, että vankan taustan omaavien tutkijoiden tilejä on suljettu sekä se, että myös tutkimustietoon on puututtu. Lopputulos on sekava, eikä toimintamallia voikaan väittää tieteeseen perustuvaksi, vaan kyseessä on pikemminkin poliittiseksi luokiteltava toiminta.
Yhden totuuden totalitarismi
Demokratiaan kuuluu moniäänisyys ja avoin julkinen keskustelu. Kun moniäänisyys ja avoimuus lakkaa, siitä on historiassa ollut seurauksia myös sen laatuiselle yhteiskunnan muutokselle, jossa ovet demokratialle sulkeutuvat. Yhteen totuuteen nojaaminen on tyypillistä yhteiskunnille, jotka alkavat sulkeutua ja kehittyä kohti totalitarismia.
Puhumisen estäminen ei jää sulkeutuvan yhteiskunnan kehityskaaressa ainoaksi, saati pahimmaksi ongelmaksi. Vaientamista täydentää eri mieltä olevien leimaaminen, syyllistäminen ja marginalisoiminen keskustelussa. Pandemian osalta myös tämä vaihe on nähty. Eri mieltä olevia on nimitelty median, poliittisten päättäjien ja jopa viranomaisten puheissa esimerkiksi termeillä denialisti, kulkutautimyönteinen, rokotevastainen tai tiedevastainen. Rokottamattomien on myös sanottu olevan vastuussa lähimmäistensä kärsimyksestä ja kuolemasta
Eri mieltä oleviin voidaan käyttää myös kovempia toimia, esimerkiksi sosiaalista eristämistä, työpaikan irtisanomista tai taloudellisia sanktioita, kuten esimerkiksi työttömyyskorvausoikeuden epäämistä. Näiden lisäksi rokotteista kieltäytyneiltä tai ne lääketieteellisistä syistä ottamatta jättäneiltä on voitu estää laajalti toimintaa yhteiskunnassa, kuten asiointia, liikkumista, harrastamista, opiskelua, työntekoa sekä tapahtumiin osallistumista.
Suomalaiseen sananvapauden historiaan on kuulunut ideologista polarisoitumista ja yhden totuuden ajanjaksoja. Vuosikymmenien moniarvoisemman ja vapaamman julkisen keskustelun jälkeen nouseekin kysymys, onko ideologisten tabujen ja yhden totuuden aika tekemässä paluuta uudessa muodossa? Nykyinen polarisoituminen ja yhden totuuden kortilla pelaaminen voi kuitenkin tuoda mukanaan kaikkein vaarallisimmat seuraukset, sillä se kietoutuu internetin ja erityisesti sosiaalisen median mahdollistamiin nopeisiin massaliikkeisiin ja ”infomyrskyihin”. Näiden seuraukset ovat täysin ennalta-arvaamattomat myrskyn silmään, sosiaalisen tai poliittisen painostuksen kohteeksi kulloinkin joutuneille.
Yhden totuuden tiede
Vain yhden äänen, yhden mielipiteen ja yhden totuuden salliva yhteiskunta on uhka paitsi inhimillisyydelle, demokratialle ja yhteiskuntarauhalle, myös tieteelle. Ilman kriittistä moniäänisyyttä meillä ei ole inhimillistä kohtaamista, turvallista, keskinäiseen luottamukseen perustuvaa kansalaisyhteiskuntaa eikä aitoa tiedettä.
Esimerkiksi monet yhteiskuntatieteet ovat jo lähtökohtaisesti kriittisiä, koska jos ne eivät sitä ole, ne tyytyvät ainoastaan silittelemään myötäkarvaan olemassa olevaa poliittis-taloudellista vallankäyttöä. Yhteiskuntatieteiden tarkoitus ei ole tukea vallanpitäjiä vaan tarjota objektiivista, tutkittua tietoa myös päätöksenteon tueksi.
Päätöksenteon perustelujen avoimuus ja läpinäkyvyys on hyvän hallinnon mittari ja lisää kansalaisten luottamusta siihen, että toimenpiteet perustuvat parhaan olemassa olevan tieteellisen tiedon valossa tehtyyn harkintaan eikä esimerkiksi päättäjien henkilökohtaisiin intresseihin ja sidonnaisuuksiin. Kriittisten ajatusten leimaaminen automaattisesti “salaliittoteorioiksi” ilman niihin perehtymistä onkin siis mitä suurinta tiedevastaisuutta.
Varjojen valtakunta
Sananvapauden rajoittamisen hintaa ei makseta vain yhteisötasolla, vaan se näkyy myös yksilötasolla, ihmisten mielenterveydessä ja hyvinvoinnissa. On turha ihmetellä, miksi mielenterveyspalvelujen asiakas- ja käyntimäärät ovat THL:n tilastojen mukaan kasvaneet vuonna 2021 merkittävästi aikaisempiin vuosiin verrattuna. Syy ei välttämättä ole vain koronaviruksen pelko, vaan myös syvenevä ahdistus kaventuvasta henkisestä ilmapiiristä sekä sosiaalisen elämän rajoittamisesta.
Mihin on kadonnut halu kuunnella, ymmärtää ja arvostaa erilaisissa elämäntilanteissa eläviä ihmisiä? Nyt yhteiskunnassamme on haluttu jopa lainsäädännön turvin tukea ulossulkevien ja syrjivien käytäntöjen käyttöön ottamista ja vakiinnuttamista, vaikka tähän asti osallisuutta ja tasa-arvoa on pidetty kaiken yhteiskuntapolitiikan lähtökohtana. Jopa media ja viranomaiset ovat toistuvasti puhuneet leimaavasti ja vihamielisesti rokottamattomista, kun muutoin viime vuosina on laajalti kannettu huolta erilaisiin vähemmistöihin kohdistuvasta vihapuheesta sekä kansan kahtiajakautumisesta.
On vaikea puhua demokraattisesta sivistysvaltiosta, jos näkemyserot virallisten linjausten kanssa johtavat vaientamiseen, leimaamiseen ja häpäisemiseen tai pahimmillaan eristämiseen tekemällä mahdottomaksi normaali elämä, työnteko ja asiointi yhteiskunnassa. Esimakua tästä on valitettavasti saatu myös Suomesta.
Ratkaisuna eheyttävän toimintakulttuurin luominen?
Vielä ei kuitenkaan ole liian myöhäistä korjata Suomi-nimisen laivan kurssia takaisin kohti perustuslaissa tunnustettuja länsimaisia arvoja ja periaatteita, joilla vahvistetaan oikeus- ja hyvinvointivaltion rakenteita. Tämä edellyttää kuitenkin tietoista muutosta viranomaisten avoimuudessa ja median tavassa käsitellä asioita. Tämä edellyttää myös moniäänisen yhteiskunnallisen keskustelun sallimista ja arvostamista
Eräs ratkaisu olisi tietoinen siirtyminen sananvapautta rajoittavasta ”leimakirveskulttuurista” dialogiin perustuvaan restoratiiviseen toimintakulttuurin. Toimintakulttuuri, johon restoratiivisella otteella pyritään, on sosiaalista vuorovaikutusta arkisissa tilanteissa jatkuvasti eheyttävää ja korjaavaa.
Restoratiivisen näkemyksen mukaan arkielämässä eteen tulevia konflikteja ei peitellä eikä piilotella vaan ne otetaan rakentavasti haltuun esimerkiksi opettelemalla tietoisesti suopeaa suhtautumista eri tavalla ajatteleviin ihmisiin sekä harjoittelemalla ennalta ehkäisevää ja sovittelevaa dialogia. Mustan ja valkoisen väliin kasvatetaan iso kirjo harmaan sävyjä.
Toinen restoratiivisen ja dialogisen käyttäytymisen tapa on myöntää virheitä ja tuoda ne keskusteluun oppimisen näkökulmasta. Mitä olemme oppineet näistä ongelmista ja mitä voimme nyt tehdä sen eteen, että nämä seuraukset eivät kasva vielä isommiksi?
Erityisesti haastavissa, monitulkintaisissa ja monimutkaisissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä olisi tärkeää opetella kuuntelemaan erilaisia näkökulmia sekä niiden perusteluja. Media on asiassa suuri vallankäyttäjä, jonka tulee näyttää esimerkkiä siitä, mitä toivotaan sekä suuntaa siitä, mitä halutaan tavoitella.
Kysymys kuuluukin, milloin näemme viestintäkanavillamme ensimmäisen koronan jälkipyykkidialogin, pyrkimyksen korjata pandemian hallinnan nimissä tapahtuneet virhearviot, ylilyönnit ja muu väärä toiminta? Yhteiskuntaa on lyöty monin tavoin haavoille ja rikottu, nyt on eheyttävän ja sovittelevan jälleenrakennuspuheen aika.
Laura Hellsten, Tutkija, TT
Lotta Hällström, Erityisasiantuntija, YTM, VTM
Päivikki Karhula, Johtava tietoasiantuntija, YTK/YTM
Iivi-Anna Masso, VTT
Maarit Mäkinen, Tutkija, YTT
Lähteet:
- Daniel Kahneman (2011) Thinking Fast and Slow; Daniel Kahneman, Oliver Sibony, Case R. Sunstein (2021) Noise: A Flaw in Human Judgement.
- Tilastokeskus (2022); Jallinoja, P., & Väliverronen, E. (2021). Suomalaisten luottamus instituutioihin ja asiantuntijoihin COVID19-pandemiassa . Media & Viestintä, 44(1), 1–24. https://doi.org/10.23983/mv.107298
- Susanne Täuber (2019) Moralisation as legitimisation for ostracism
- https://yle.fi/uutiset/3-12140015
- Täuber (2019), 171.
- https://yle.fi/uutiset/3-12193452 ; Jallinoja, P., & Väliverronen, E. (2021); Emilia Niemiec (2020) `COVID-19 and misinformation Is censorship of social media a remedy to the spread of medical misinformation?´ in Science & Society, EMBO reports.
- https://yle.fi/uutiset/3-11263280
- Niemiec (2020) https://www.embopress.org/doi/pdf/10.15252/embr.202051420
- https://michaelaalcorn.medium.com/how-wrong-was-ioannidis-5940e49c9af6
- https://www.lansivayla.fi/paikalliset/4286380
- https://nyadagbladet.se/inrikes/omfattande-studie-av-covidvaccin-stoppas-av-lakemedelsverket/?utm_source=rss&utm_medium=rss&utm_campaign=omfattande-studie-av-covidvaccin-stoppas-av-lakemedelsverket&&fbclid=IwAR0sVLigqrs5KkJpgRmQeooMUIhrG1SZu7AWq7F_IdvM-II1clS9dHQNE6g
- (https)://retractionwatch.com/retracted-coronavirus-covid-19-papers/
- https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/163138/VNK_2021_4.pdf?sequence=1&isAllowed=y&fbclid=IwAR0PfaItlTeg0j1Z777l9IIVMilmNBgMnTtHgrqIARiUpmeBc8CswVQGmjY
- https://yle.fi/uutiset/3-12248625
- Niemiec (2020).
- https://www.jsn.fi/paatokset/7871-ul-21
- https://www.cnbc.com/2020/02/14/facebook-google-amazon-met-with-who-to-talk-coronavirus-misinformation.html
- https://www.bbc.com/mediacentre/2020/trusted-news-initiative-vaccine-disinformation
- Niemiec (2020).
- (https)://retractionwatch.com/retracted-coronavirus-covid-19-papers/
- https://michaelaalcorn.medium.com/how-wrong-was-ioannidis-5940e49c9af6
- https://yle.fi/uutiset/3-12176058
- https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008340490.html
- https://www.superliitto.fi/tyoelamassa/suojaa-ja-suojaudu-koronavirukselta/usein-kysyttya-koronarokotuksen-edellyttamisesta-tyontekijoilta/
- https://yle.fi/uutiset/3-12095323
- https://www.europarl.europa.eu/doceo/document/TA-9-2021-0435_FI.html
- https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/5b49e97d-106a-4381-b072-ef83f4b89124
- https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9b51dc36-edea-4d63-bd89-b8657fa3e53b
- https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0f438d96-d217-4fb3-b7cf-915a97c5102e
